Koolla on väliä

Jotta yritys voisi tehdä yhteistyön kustannustehokkaasti Thai-poimijoiden kanssa ja pärjätä kilpailussa markkinoilla tarkoittaa se käytännössä reilu 200 poimijaa/yritys Poimijoiden huollon ja marjankuljetukset voi järjestää tälle määrälle jo järkevästi ja hyvin toimivasti. Se onnistuu, vaikka poimijat jouduttaisiin siirtämään kauas alkuperäisestä tukikohdasta. Vähemmän kuin tämä määrä on liian vähän taloudellisessa mielessä. Muutamalle poimijalle ruokahuollon, polttoainehuollon, ajoneuvohuollon ja marjojen kuljetukset yksikköä kohden kaukaa kotipaikasta tulevat pienelle määrällä poimijoita erittäin kalliiksi, tai sitten huoltoa ei saa kunnolla hoidettua, kun tarvitsee pakosta säästää väärissä asioissa pysyäkseen kilpailukykyisenä. Logistiikkakustannukset siis kasvavat niin isoksi tuotettua marjayksikköä kohden, että kilpailussa muita yrityksiä vastaan ei ole enää samassa asemassa ja käy lopulta sen takia huonosti. Enemmän kuin 250 poimijaa on taasen liian paljon hyvin hallittavaksi. Yksi ”komppanianpäällikkö” kun ei enää tiedä mitä kentällä todellisuudessa tapahtuu, jos organisaatiossa on yli 250 ihmistä. Ihmistä ei enää käsitellä ihmisenä eikä monia kentällä olevia ongelmia edes tiedetä, vaan helposti ihmisistä tulee pelkkiä numeroita, kun kyseessä on suuremmasta määrästä ihmisiä.

Poimija joka tulee kutsutuksi yritykseen, jolla ei ole riittävästi poimijoita on suuressa riskissä tappioon, sillä liian pienellä määrällä poimijoita ei ole kannattavaa siirtyä kauaksi pakastamosta. Kärjistetysti voisi esittää, että mustikkaämpärin hakeminen Rovaniemeltä Helsinkiin on taloudellisessa mielessä järjetöntä. Mustikalle tulee niin järjetön hinta, että tällaista ei voi yksinkertaisesti kauaa tehdä. Rekkakuorman viennissä Rovaniemeltä Helsinkiin taasen on taloudellisessa mielessä järkeä. Liian pienenä toimimisesta seuraa siis väistämättä jollekin taholle jossain vaiheessa aivan varmasti taloudellinen katastrofi. Joko poimijalle, tai yritykselle.

Poimijalle on myös riski tulla kutsutuksi yritykseen jossa on reilusti kannattavuusrajan yli poimijoita. Poimijan pärjääminen on vahvasti riippuvaiista siitä, miten nopeasti aina reagoidaan muuttuviin olosuhteisiin. Iso jäykkä organisaatio ei tähän kykene yhtä hyvin, kuin joustava pienempi organisaatio. Esimerkiksi eräässä isossa organisaatiossa samaan leiriin on laitettu jopa 400 poimijaa. Nämä poimijat eivät varmasti itse voi vaikuttaa siihen, mille alueelle he minäkin hetkenä pääsevät poimimaan.

Tähän asti kauden jälkeen on kuultu ainoastaan joitain jalostusyrtitysten johtajia yritysten edustajina. Ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä kentällä todella tapahtuu. Kenttätyötä tekevät ensiostajat on taasen sivuutettu kuulemisessa, eli juuri ne ihmiset joilla on näkemys läheltä miten käytännössä asiat sujuvat.

Ne yritykset joilla on ollut paljon poimijoita ovat hyötyneet tilanteesta tähän asti. Ne joilla on ollut vähän poimijoita ovat olleet pakotettuja jatkuviin kulujen karsimisiin, että ovat voineet jatkaa toimintaa.

Kun kutsuvalla yrityksellä on reilusti enemmän kuin 200 poimijaa, on toimittu siten, että käytännössä heidän koordinaattorinsa on rakentanut alleen oman organisaationsa. Yksi ihminen kun ei voi millään hallita esimerkiksi 500:aa poimijaa. Kun kutsuvan yrityksen alla on ensin koordinaattori, sitten hänen allaan yksi tai kaksi johtajaa ennen poimijaa, on selvä että nämä englantia taitamattomat ihmiset eivät saa sanomaansa kutsujalle asti, kun jokin asia mättää. Tämä on olellinen asia, kun mietitään sitä että miksi syntyy ongelmia Suomalaisten ja tänne tulevien Thaimaalaisten välillä. Toimintaa tulisi johtaa Suomalaiset, ei niin että Thaimaalaiset touhuavat keskenään ilman kunnollista Suomalaisen yrityksen järjestämää tukea. Thaimaalaiseen kulttuuriin kun vielä kuuluu sellainen piirre, että ollaan kohteliaita ja varovaisia tuomaan epäkohtia julki omalle esimiehelleen, ettei tämä vaan menettäisi kasvojaan. Kun Suomalainen kutsuva yritysjohtaja ei sitten ole itse kentällä läsnä näkemässä tilannetta, jäävät ongelmat siten korjaamatta.

Tässä toiminnassa täytyy olla jatkuva valmius reagoida tilanteisiin 24/7. Ensimmäiset poimijat nousevat aamulla ylös kolmen aikaan ja viimeiset tulevat illalla myymään marjojaan kahdentoista aikaan. Apua voidaan tarvita mihin vuorokauden aikaan hyvänsä. Tämä työ on siten luonteeltaan sellaista, että se vaatii yrittäjän tekemään sitä.

Se että suositusmuutos on sidoksissa suoraan aikaisemman vuoden poimijamäärään, ei ole myöskään oikein. Kaikilla tulisi olla yhdenvertaiset mahdollisuudet toimia sen kokoisena, että on kilpailukykyinen muihin yrityksiin nähden.

Tällä hetkellä yritysten välillä on isoja eroja siinä, mitä ne ovat tehneet sen eteen, että sen kutsumat poimijat tulevat mahdollisimman pienellä riskillä Suomeen poimimaan.

Parille yrityksellä on annettu tähän asti kilpailuetu markkinoilla. He saavat marjaraaka-aineensa halvemmalla kuin muut yritykset. Esimerkiksi Polarica Oy on saamassa itselleen seuraavalle kaudelle jo lähtökohtaisesti 750 poimijaa. Eihän tämä voi olla oikein, kun yritykset kilpailevat samoilla markkinoilla. Tällä estetään muiden yritysten pärjääminen alalla.

Kun jollain yrityksillä on ylisuuria poimijamääriä, aiheuttaa se ylitarjonnan markkinoille. Hinnat poimijoille romahtavat ja Suomalaisten yritysten katteet heikkenevät. Kaikki muut kärsivät paitsi Aasialainen mustikkaa käyttävä lääketeollisuus ja keskieurooppalainen hilloteollisuus. 

Tällaisilla ylisuurilla poimijamäärillä / yritys pilataan koko luonontuoteala Suomessa.